Kahden valokuvaajan, Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon, suomalaista puu- ja metsämytologiaa luotaava Puiden kansa-kirja ja näyttely julkistettiin vuonna 1997. Hanke sai Suomi-palkinnon ja kirja valittiin kirjavalioihin. Suomen luonnonsuojeluliitto antoi kirjalle ympäristöpalkinnon 2006.

Puiden kansa -kirja on julkaistu neljällä kielellä  (Tree people, Das Volk der Bäume ja  フィンランド・森の精霊と旅をする ) ja se on yltänyt useisiin painoksiin. Laaja museonäyttely kiersi Suomessa yli kymmenellä paikkakunnalla ja sen jälkeen myös ulkomailla. 

Puiden kansa  kertoo vanhasta suomalaisesta luonnonuskonnosta, jonka tärkeitä kiintopisteitä olivat hiidet, pyhät lehdot, pyhät uhripuut sekä metsänjumaluuksista yhtenä mahtavimmista karhu. Kuvat entisistä pyhistä lehdoista, yhä pystyssä olevista uhripuista ja karhunkallohongista tuovat kaukaiselta tuntuvan mytologian 2000 luvulle. Suomen kansan vanhat runot, kansatieteelliset keräelämät sekä nykypäivän ihmisten tarinat luovat kuvan vahvasta vallinneesta henkisestä luonnonyhteydestä.

"Metsäsuhteemme juuret ulottuvat kauas myyttiseen aikaan, jolloin metsiämme asuttivat vielä monenlaiset haltijat ja henget. Esi-isiemme elämässä on puilla ollut merkittävä rooli.
Yhteisöjen uskonnollisia keskuksia olivat pyhät lehdot eli hiidet, joihin kokoonnuttiin yhteydenpitoon suurten luonnonjumalien kanssa. Hiisi -alkuiset paikannimet muistuttavat yhä näistä merkityksellisistä paikoista.
    Lähes jokaisen talon pihassa on seisonut uhripuu, johon ihmisen kohtalo oli sidottu. Se mitä tapahtui puulle tapahtui myös sitä kunnioittavalle suvulle. Puun välityksellä pidettiin yhteyttä vainajiin ja haltijoihin. Puulle uhrattiin ja siltä pyydettiin apua sairauksiin. 

    Sana metsä on tarkoittanut alunperin rajaa, kaukaista, äärtä. Rajantakainen maailma ei kuulunut ihmisille, mutta sen antimet olivat elinehto. Vieraassa valtakunnassa oli osoitettava kunnioitusta. Haltijoiden välityksellä oltiin yhteydessä metsään ja huolehdittiin, ettei sitä ihmisen toiminnalla loukattaisi. Metsänjumalia lepyteltiin nauttimalla ensimmäinen saalis Tapionpöytäpuun äärellä yhdessä Metsän kanssa.
   Yksi metsän ehdottomia valtijaita oli karhu. Suomalaisen mytologian mukaan karhu syntyi taivaassa, josta se laskettiin Otavan kultaisessa kätkyessä alas maan pinnalle. Kyntensä karhu sai hongassa ja maassa karhua hoivasi Hongotar. Joidenkin tarinoiden mukaan karhu avioitui metsään karanneen tytön kanssa. Liitosta syntynyt poika on itäsuomalaisten kantaisä. Sukulaisuutensa vuoksi karhu on kunnioitettu metsäihminen, joka tulee haudata arvokkaasti ja jokainen kaadettu karhu palautetaan rituaalisin menoin takaisin taivaalliseen kotiinsa kohottamalla sen kallo karhunkallohonkaan.
     Kristinuskon myötä pyhiä puita ja lehtoja alettiin järjestelmällisesti tuhota. Kerrotaan, että pappien tärkein työkalu oli kirves. Uhripuita on kuitenkin pystyssä Suomessa tietomme mukaan kymmenkunta. Karhumyyttiin ja peijaisriittiin olennaisena kuuluneita karhunkallohonkia on niin ikään vielä muutama. Vainajien levottomina vaeltavia sieluja karkottamaan ja vainajan muistoa kunnioittamaan tarkoitettuja karsikkopuita risteineen ja nimikirjaimineen on useita lähinnä Itä- ja Keski-Suomessa. Koska uskomusperinne on säilynyt pidempään Virossa, osa kuvauksista on tehty eteläisessä naapurimaassamme.

​

​

​

​