top of page

RITVA KOVALAINEN JA SANNI SEPPO: POHJOISTUULEN METSÄ, 2023

Pohjoistuulen metsä on Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteellinen tietokirja Suomen luonnonmetsien monimuotoisesta elämästä. Teos kuvaa rikkaita ekosysteemejä, jollaisia pohjoiset havumetsämme parhaimmillaan ovat, mutta se kertoo myös metsien hupenemisesta ja toisaalta pyrkimyksistä niiden säilyttämiseksi. 

 

Tarunhohtoinen ja ainutlaatuinen luonnonmetsä on tuhkasta noussut ja kulonkiertämänä säilynyt vuosituhantisten kehityskulkujen muovaama eliöyhteisö. Se on yllättävä ja lumoava metsä, pohjoistuulena puhaltavan Boreas hengen valtakunta.


Pohjoistuulen metsä on päätösosa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvalle metsätrilogialle, jossa kolmekymmenvuotinen työ metsäaiheiden parissa kiteytyy. Trilogian aiemmat osat ovat suomalaista metsämytologiaa luotaava Puiden kansa (1997) ja metsätalouden varjopuolia kuvaava Metsänhoidollisia toimenpiteitä (2009).

Pohjoistuulen metsä

kuvauksia viimeisistä luonnonmetsistä

ISBN 978-952-99113-9-4

Valokuvat, teksti ja taitto: Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo

320 sivua, yli 300 valokuvaa, kovat kannet.

Kirjan koko: 23 X 27 cm

Kustantaja: Hiilinielu tuotanto ja Miellotar, 2023

Painatus: Meedia Zone, Tartto 2023

Taustatoimittaja: Raija Marja-aho

Kustannustoimittaja: Tuomas Seppä

Tuki: Koneen Säätiö, Suomen kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Finnfoto, Suomen luonnonsuojelun säätiö

 

bottom of page